Harraste2 ja Leader-hankkeilla parannettu välineistöä ja treenikenttää

23.1.2023

Seurassamme on loppuunviety vuoden 2022 aikana kaksi hanketta, jotka molemmat kohdistuivat harrastusolosuhteiden parantamiseen.

Harraste2-hanke on saatu päätökseen joulukuun alkupuolella ja Leader-hanke tammikuussa 2023.

Hankkeisiin osa rahoituksesta on tullut anotuilla hanketuilla (EU- ja kuntatuet) ja osa hankinnoista on tehty seuran tälle vuodelle talousarvioon harrastusolosuhteiden kehittämiseen budjetoiduista varoista.

Hankkeiden lopputulemana seuralle on hankittu ja uusittu runsas määrä harrastusvälineistöä. Upouudet hoopers-välineet mahdollistavat hoopersin harrastamisen vakioryhmissä ja kilpailuiden järjestämisen. Agilitytarvikkeista putket ja kontaktiesteet on uusittu. Näyttelyitä ja tapahtumia varten on hankittu uudet radiopuhelimet.

Isoin ja näkyvin ponnistus hankkeiden puitteissa on kuitenkin ollut seuran ulkokentän päivittäminen nykypäivään ja houkuttelevaksi harrastuspaikaksi, sekä toimivaksi kilpailukentäksi. Aiemmin jo viime vuonna toinen kontti siirrettiin uuteen paikkaan ja ympäristöä siistittiin. Kenttä on nyt sähköistetty, valaistusta on parannettu, kentän pintahiekat uusittu ja kentän kokoa laajennettu, parkkipaikka on laajentunut ja sijoittuu kentän kahdelle sivulle ja kenttäosuus aidattu tukevasti. Lisäksi samassa yhteydessä hankkeen ulkopuolelta tie kentälle laitettiin kuntoon ja parkkipaikat sorastettiin ja aiemmin oli jo hankittu erillinen sähköliittymä ja sähkökaappi.


Nämä uudistukset ja hankinnat kerralla kunnolla tehtyinä palvelevat koko jäsenistöämme usean vuoden ajan ja ovat sijoitus seuran tulevaisuuteen sekä harrastus- että kilpailumahdollisuuksien laajentamiseen. Uudistunut kenttämme tarjoaa turvallisen treenipaikan erikokoisille ja -tasoisille koirille omistajineen. Kentän valaistus mahdollistaa treenaamisen myös pimeään vuodenaikaan. Laajentunut parkkitila luo edellytykset myös isompien tapahtumien järjestämiseen.

Kiitos kaikille hankkeita työstäneille henkilöille tänä ja edellisvuosina niihin käytetystä ajasta.

Kohdetta ja hankintoja on tuettu Maaseuturahastosta LounaPlussan kautta.