Kenttä

Kassimäen treenikenttä

Treenikenttä sijaitsee Loimalammintien varressa Forssan Viksbergissä.

Kenttä on keskustan suunnasta tultaessa hieman lentokentän jälkeen tien vasemmalla puolella. Kentälle johtava tie kääntyy juuri ennen kenttää. Kenttä näkyy Loimalammintielle.

Someron/ Torron suunnasta tultaessa alitetaan valtatie 2. eritasoristeys keskustan suuntaan jatkaen. Kenttä on heti Maneesitien jälkeen tien oikealla puolella. 

Kenttä on Forssan Palveluskoirien jäsenien käytössä vapaina aikoina klo.7-22. Aika varataan ajanvarauksesta, joka löytyy samasta ajanvarauksesta kuin hallin ajanvaraus. (Sarake Viksbergin ulkokenttä).

Kenttä on päivitetty vuoden 2022 aikana nykypäivään. Kenttä on nyt turvallinen ja houkutteleva harrastuspaikka sekä toimiva kilpailukenttä. Kenttä on sähköistetty, valaistusta on parannettu, pintahiekat uusittu ja kentän kokoa laajennettu. Parkkipaikka on laajentunut ja sijoittuu kentän kahdelle sivulle ja kenttäosuus on aidattu tukevasti.Kohdetta on tuettu Maaseuturahastosta LounaPlussan kautta. Osa kenttähankkeen rahoituksesta on tullut anotuilla hanketuilla (EU- ja kuntatuet) ja osa hankinnoista on tehty seuran vuodelle 2022 budjetoimista harrastusolosuhteiden kehittämisen varoista. Samassa yhteydessä hankkeen ulkopuolelta tie kentälle laitettiin kuntoon ja parkkipaikat sorastettiin. Erillinen sähköliittymä ja sähkökaappi oli hankittu jo aiemmin. 


Hinta kenttä:

 Jäsenjäsen+ ei jäsenei jäsen
Tuntihinta 5€        15€   20€
Päivähinta 4-8hTuntihinnalla         60€   80€
    

 

Kenttää vuokrataan myös seuran ulkopuolisien käyttöön. Päivävaraukset aina ensin hyväksytettävä johtokunnan kautta fopkry@gmail.com.


Porttien avainten ovikoodin, sekä välinekonttien koodit saat laittamalla sähköpostia: fopkry@gmail.com. Ensimmäistä varausta tehdessäsi, olethan hyvissä ajoin liikkeellä, jotta saat koodin käyttöösi (viimeistään 1vrk ennen varaustasi). Tiedustelut kentän yhteyshenkilölle Yhdistys

 

 

 

 

Forssan Palveluskoirien kentän säännöt

Kenttä on ainoastaan treenikäyttöä varten tarkoitettu eli se ei ole koirapuisto. Koiran pitää aina olla hallinnassa ja mahdolliset kakkavahingot pitää korjata pois. On varmasti kaikkien kävijöiden etu, että urosten ei anneta merkkailla aitojen sisäpuolelle. Koirat tulee ulkoiluttaa kentän ulkopuolella hyvin ennen treenaamaan siirtymistä. Pidetään treenipaikka siistinä ja viihtyisänä, jotta kaikkien on mukava tulla paikalle.

Kentän käyttäjän muistilista:

  • Muista tehdä varaus ajoissa, sillä kenttä on lukittu ja avainboksin koodin saa osoitteesta fopkry@gmail.com Vastaus ei välttämättä tule heti samana päivänä. 

  • Pyydä samalla tarvittaessa avainkoodi välinekonttiin. Keltaisessa kontissa on agility- ja rally-välineet ja valkoisessa tokon.

  • Seuraamme kentän asianmukaista käyttöä ja sinne on asennettu kameravalvonta. Älä siis anna koodia muille. On tärkeää, että jokainen kenttää käyttävä pyytää henkilökohtaisesti koodinsa. 

  • Kentän ja treenivälineiden käyttö maksaa jäsenistölle 5 € / tunti (ei rajoitusta, montako jäsentä treenaamassa) . Varaus tulee maksaa verkkokaupassa heti vuoron varaamisen jälkeen. 

  • Jos menet kentälle jonkun seuran ulkopuolisen kanssa, huomioi että maksu on eri kuin seuran jäsenien kesken.

  • Kentän välineistöä vuokrataan myös ulkopuolisille. Jos suunnittelet pidemmän varauksen tekoa tai oman tapahtuman järjestämistä, maksu riippuu ajanvarauksen pituudesta ja millaiseen käyttöön varaus tehdään. Yli 4h varaukset seuran ulkopuolisilta ja tapahtumien järjestäminen pitää aina hyväksyttää etukäteen johtokunnalla. Yhteydenotto fopkry@gmail.com

Harjoittelijan vastuu

  • Jokainen treenaa OMALLA vastuullaan ja vastaa sekä itselleen ja koiralleen sattuneista vahingoista että mahdollisista ulkopuolisille aiheutetuista vahingoista.

  • Kentän käyttäjä sitoutuu noudattamaan kentän sääntöjä ja vastaa siitä, että kenttä on lähdettäessä samassa kunnossa kuin tultaessa. Huolehdithan erityisesti, että portit ovat lukitut ja avaimet paikoillan.

  • Kentälle tulevien koirien tulee olla terveitä.
     
  • Oman pikkupennun kanssa treenaaminen yksityisvuorolla (omistajan harkinnan mukaan ja vastuulla) on sallittua.  Useamman talouden pentujen tapaaminen seuran tiloissa ei ole sallittua ennen rokotusten voimaantuloa.
     
  • Pikkupennun sosiaalistamisvierailut vakioryhmiin voidaan sopia kouluttajan kanssa etukäteen kuitenkin niin, että vain yksi pentu kerrallaan on sosiaalistumassa.
     
  • Seuran järjestämissä massatapahtumissa noudatetaan Kennelliiton rokotussuosituksia. 
     
  • Kentän käyttäminen omatoimitreeneihin on mahdollista vapaina olevina aikoina Forssan Palveluskoirien jäsenillä.

  • Pidä kenttä ja sen ympäristö siistinä. Siivoa roskasi ja koirien jätökset roskiksiin.

  • Ulkoiluta koirasi kunnolla ennen harjoituksia ja tarvittaessa harjoitusten välillä.

  • Pyri viemään roskat mukanasi, jottei kentälle kertyisi ylimääräistä roskaa.

Ohjeita

  • Siirräthän esteitä nostamalla, ei raahaamalla.

  • Kentän esteet ovat koiria varten. Huolehdi, että lapsesi eivät kiipeile esteillä.

  • Kentälle tai parkkipaikalle ei saa heitellä tupakan natsoja.

  • Kenttä on tyhjennettävä treenien jälkeen esteistä ja laitettava niille merkityille paikoille.

Säännöt ovat nähtävillä internetsivuilla. Forssan Palveluskoirat pidättää oikeuden muuttaa sääntöjä.