KORONAVIRUS TIEDOTTEET/ RAJOITUKSET

30.11.2020

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston asettamat rajoitukset vaikuttavat myös Forssan Palveluskoirien toimintaan seuraavalla tavalla joulukuun ajan:

1) Ohjatut ryhmät ja vakioryhmät ovat joulutauolla 1.12.2020-3.1.2021. Forpk hallitus on tänään päättänyt koronaepidemian takia keskeyttää kaikki ohjatut ryhmät, vakioryhmät ja kurssit toistaiseksi. 

2) Hallin yksityisvuoroja voi varata edelleen, mutta suosittelemme treenaamaan vain oman perheen jäsenten kanssa tai niiden harrastuskavereiden, joiden kanssa on kontaktissa muutenkin harrastusten ulkopuolella. Turhien kohtaamisten välttämiseksi hallista tulee poistua 5min ennnen vuoron loppumisaikaa ja viimeinen 5min vuorosta on vaihtoaikaa, jotta turhia kohtaamisia ovella tai odotustilassa ei synny. Ethän mene halliin sisään, ennen kuin edellinen on rauhallisesti poistunut tilasta. Suosittelemme myös kuukausikorttilaisille vuoron varaamista hallin varauskalenterista.

3) Voimaan tulleiden tiukempien kokoontumisrajoitusten vuoksi rally-toko epikset 27.12. on päätetty perua.


Lisäksi hallin vuokraajille seuraava muistutus, jotta itse pysyt ja muut hallin käyttäjät pysyvät terveinä:

KUN TULET HALLILLE ensimmäiseksi mene pesemään kädet. KUN LÄHDET HALLILTA pese kädet ja lähtiessäsi avaa ovi katkaisimesta ja pyyhi katkaisin sekä ovenkahva (huuhdetta ja paperia löytyy oven läheisyydestä). Hyväksi on myös viimeiseksi pyyhkäistä pinnat, joihin olet koskenut, ennen kuin lähdet hallilta.

ÄLÄ TULE SAIRAANA hallille (edes hiukan flunssaisena) tai jos epäilet itse / perheenjäsenesi epäilee olevansa altistunut koronavirukselle tai odottaa testitulosta.

YSKI/ AIVASTA EHDOTTOMASTI PAPERIIN TAI HIHAAN, ei ilmaan tai käsiin.

PESE KÄDET huolellisesti ja USEIN ohjeistuksen mukaan. Hallilta on viety käsipyyhkeet pois ja kädet kuivataan paperiin. ÄLÄ laita käsien kuivaus papereita wc pönttöön!

Jos kuulut RISKIRYHMÄÄN tai lähipiirissäsi on riskiryhmään kuuluvia, mieti tarkkaan onko turvallista tulla treenaamaan.

JOS OLET OLLUT TEKEMISISSÄ tiedettävästi altistuneen kanssa, ole ystävällinen ja jää tartuntavaaran vuoksi pois hallilta/ treeneistä. Ethän halua sairastuttaa kavereitasi ja muita treenaajia, joista osa saattaa kuulua jopa riskiryhmään.
Jos viranomaiset toteavat sinulla TARTUNNAN / läheiselläsi tartunnan ja joudut karanteeniin ja olet treenannut hallilla/ kentällä 14vrk sisällä, olethan välittömästi yhteyttä hallin yhteyshenkilöön.

YKSITYISVUOROILLA pidetään huolta, että halliin tullaan sisälle oman varauksen puitteissa sekä poistutaan ennen varauksen loppua, jottei tulisi yhtä aikaista vastakkaista liikennettä ovilla ja odotus tilassa.

KASVOMASKIN käyttöä suositellaan, yleisten ohjeistusten mukaisesti. 


Seuraamme ForPk hallituksen toimesta jatkuvasti viranomaisten ohjeistuksia koronaan liittyen ja reagoimme tarvittaessa niiden mukaisesti, jos ohjeistus muuttuu.


Aluehallintoviraston ohjeistus 30.11.2020 https://www.sttinfo.fi/tiedote/kokoontumisrajoitukset-kiristyvat-kanta-hameen-kymenlaakson-ja-etela-karjalan-sairaanhoitopiirien-alueilla-joulukuussa?publisherId=69818103&releaseId=69895320

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiedote 30.11.2020 https://www.khshp.fi/uutiset/kanta-hame-on-siirtynyt-koronavirusepidemian-leviamisvaiheeseen/

Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tiedote 27.11.2020 https://www.khshp.fi/uutiset/kanta-hame-siirtymassa-koronavirusepidemian-leviamisvaiheeseen-maakunnan-pandemiaryhma-ja-kuntajohtajat-suosittelevat-kymmenta-toimenpidetta/

Vanhat Koronavirus tiedotteet